Aamu- ja iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminta tarjoaa 1.-2. -luokkalaisille sekä erityisopetuksessa oleville lapsille turvallisen ja virikkeellisen ympäristön koulupäivän alkuun ja loppuun. Toiminnassa lapset voivat harrastaa, leikkiä, ulkoilla ja rentoutua ohjatusti, omien tarpeidensa ja kiinnostuksenkohteidensa mukaan.

Toiminnan tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kasvua. Aamu- ja iltapäivätoiminta tarjoaa lapsille mahdollisuuksia löytää heille sopivia, innostavia tapoja viettää aikaa koulupäivän jälkeen sekä toimii perheiden tukena kasvatuksen arjessa. Toiminnan avulla vähennetään lasten yksinoloon ja ilman valvontaa vietettyyn aikaan liittyviä riskejä sekä vahvistetaan yhdenvertaisuutta ja ehkäistään syrjäytymistä.

APIP-toiminta laskutetaan kuukausittain jälkikäteen. Kuukausimaksut määräytyvät sopimuksessa sovittujen toimintapäivien mukaan.

Jos lapsi on ollut poissa koko kalenterikuukauden, peritään puolet kuukausimaksusta.

Jos lapsi ei ole voinut sairautensa vuoksi osallistua toimitaan yli 10 päivänä kalenterikuukaudessa ja sairauspoissaolot on ilmoitettu ohjaajalle, peritään puolet kuukausimaksusta.

Jos sovitut toimintapäivät on ylitetty kuukauden aikana, peritään maksu täysien toimintapäivien mukaan.

aamupäivätoimintatäydet toimintapäivät
(yli 10 pv/kk)
50 €/kk
iltapäivätoimintatäydet toimintapäivät
(yli 10 pv/kk)
100 €/kk
aamu- ja iltapäivätoimintatäydet toimintapäivät
(yli 10 pv/kk)
150 €/kk
aamupäivätoiminta10 pv/kk tai alle25 €/kk
iltapäivätoiminta10 pv/kk tai alle50 €/kk
aamu- ja iltapäivätoiminta10 pv/kk tai alle75 €/kk

Hakemus

Sopimus

Irtisanominen

Aamu- ja iltapäivätoiminnan lomakkeet voi postittaa osoitteeseen:

Tohmajärven kunta/varhaiskasvatus

Katri Helenan raitti, Järnefeltintie 1,

82600 Tohmajärvi

Kemien aamu- ja iltapäivätoiminta

Toiminta järjestetään Maiju Lassilan koulun tiloissa os. Katri Helenan raitti, Kirkkotie 10 A, 82600 Tohmajärvi p. 040 105 4163

Tikkalan iltapäivätoiminta

Toiminta järjestetään Tikkalan koulun tiloissa os. Särkilahdentie 224, 82350 Tikkala p. 040 105 4165

Aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori

Jenni Isoviita-Parikka, varhaiskasvatuksen päällikkö

p. 040 105 4120 [email protected]

Jussi Ohvanainen, rehtori, Maiju Lassilan koulu ja Tohmajärven lukio

p. 050 359 6359 [email protected]

Laskutukseen, muutoksiin ja hakemiseen liittyvät asiat varhaiskasvatuksen toimistosihteeri puh. 040 105 4121 [email protected]