Kaavajärjestelmä ja voimassa olevat kaavat
Kaavoituksen tarkoituksena on säädellä alueiden käyttöä ja rakentamista. Kaavoitusta ohjaa alueidenkäyttölaki ja kaavoitus jaetaan kolmeen tasoon: maakuntakaavaan, yleiskaavaan sekä asemakaavaan. Eri kaavatasoihin sekä Tohmajärven kunnan alueella voimassa oleviin kaavoihin voit tutustua tarkemmin alta.
Maakuntakaava on yleissuunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa. Sen keskeisimpänä tehtävänä on alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen kehittäminen. Maakuntakaava ohjaa kuntien kaavoitusta ja muuta alueiden käytön suunnittelua. Maakuntakaavaa laadittaessa on otettava huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja alueen erityispiirteet.
Maankuntakaavan laatimisesta ja kehittämisestä vastaa maakuntaliitto. Lisätietoa maakuntakaavoituksesta ja voimassa olevista maakuntakaavoista maakuntaliiton nettisivuilla.
Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen.
Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi.
Yleiskaava voidaan laatia myös vaiheittain tai osa-alueittain ns. osayleiskaavaksi, jolla ohjataan maankäyttöä ja rakentamista määrätyllä alueella. Yleiskaava voidaan määrätä sitovaksi tai ohjeelliseksi.
Kunta vastaa yleiskaavan laatimisesta. Kaavan hyväksyy kunnanvaltuusto.
Tohmajärven kunnan alueella ovat voimassa seuraavat osayleiskaavat:
Niiralan alueen osayleiskaava on laadittu 2006. Kaavaa on tarkistettu vuonna 2018 ja kaavaan on tehty muutos vuonna 2021.
Onkamon osalta osayleiskaava on kumottu vuonna 2019 hyväksytyn uuden osayleiskaavan. Tikkalan alueella osa-yleiskaava on edelleen voimassa.
Tikkalan alueen osa-yleiskaavaan on tehty muutos vuonna 2009.
Alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laaditaan asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla.
Kaava osoittaa rakennusten, puistojen ja katujen sijainnin, koon ja käyttötarkoituksen, joita rakentamisessa on noudatettava. Asemakaava voi koskea kokonaista asuinaluetta tai joskus jopa vain yhtä tonttia.
Tohmajärven kunnan alueella ovat voimassa seuraavat asemakaavat:
Värtsilän kirkonkylän asemakaava on vuodelta 1995. Kaavaan ei ole tehty muutoksia.
Niiralan asemakaava on pääosin vuodelta 2012. Kaavaan on tehty vuosien mittaan useita muutoksia. Ajantasa-asemakaava on vuodelta 2014. Kyseessä on kaavojen yhdistelmä, joka ei ole virallinen asemakaava. Ajantasa-asemakaavan laatimisen jälkeen kaavaan on tehty muutokset vuosina 2015 ja 2021.
Tohmajärven kunnan keskusta-alueen voimassa oleva Kemien asemakaava on suurelta osin vuodelta 1988. Kaavaan on tehty lukuisia pienehköjä muutoksia vuosien kuluessa. Ajantasa-asemakaava on vuodelta 2013. Kyseessä on kaavojen yhdistelmä, joka ei ole virallinen asemakaava.
Ranta-asemakaava on yksityiskohtainen suunnitelma ranta-alueen maankäytöstä ja rakentamisen järjestämisestä. Sitä tarvitaan erityisesti silloin, kun vesistön rannalle halutaan rakentaa loma-asutusta tai pysyvää asutusta, eikä alueella ole voimassa yleis- tai asemakaavaa.
Tohmajärven kunnan alueella on voimassa seuraavat ranta-asemakaavat:
Vireillä olevat kaavat
Tohmajärven kunnassa ei tällä hetkellä ole vireillä kaavoitushankkeita.
Kaavoituskatsaus
Alueidenkäyttölain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.
Kaavoituskatsastuksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.
Viimeisimmän kaavoituskatsauksen löydät alla olevasta linkistä.


